Milloin on liian väsynyt?
- Tuhannen talikynttilä, oletkos siinä! ärähdykseni saa häsläävän Karkin säpsähtämään ja väistymään. Että ärsyttää, nousta nyt aamulla kukonlaulun aikaan putsaan jotain varusteita kisoja varten ja Kastanjan aamutyöntekijäki peru viime hetkellä vuoronsa. Se siitä vapaapäivästä. Laitan hämmentyneelle tammalla suitset nopeasti ja satulakin tulee pistettyä suuttuneena. Jätän tamman ihmettelemään hoitokarsinaan ja suuntaan hakemaan omat varusteeni toimistostani. Argh, vielä 4 hevosta ratsastettavana ennen päiväruokintaa ja aikaa enää reilut kaksi tuntia. Tuhanen talituppuraiset taas, mitenhän ajattelin ehtiä?
- Michael, laitat mulle valamiiks nyt heti Galaxy Sacred Spiritin, Amalian Karisman, Nevada Neriffen ja Etnan. Välittömästi, noni hopi hopi! Ja lämmitettynä sit ne maneesin, ku en muuten ehi ikinä ratsastaa niitä, sanon ehkä liiankin ärhäkkääseen sävyyn ohikulkevalle miehelleni.
Kiivetessäni selkään on Karkki kerrankin paikallaan, jotain tammakin oli oppinut hiljalleen.
Kävelimme alkuverryttelyt hiljaisuuden vallitessa. Väsymys painaa jo vaikka päivä on vasta alussa. Hiljalleen kokoan ohjat ja ryhdyn vaatimaan Karkiltakin ryhtiä. Siirtymillä, asetuksilla ja volteilla teen alkuverryttelyt loppuun, mitkä onnistuu ihan hyvin. Meistä on tosin hyvin kaukana rentous.
Verryttelyiden jälkeen pyrin kokoamaan keskikäynnin, ja jatkamaan siitä pohkeenväistössä uralta. Alitajuisesti muistan, että napakat ja rauhalliset avut saisivat Karkin pelittämään oikein. Kuitenkin rauhallisuus on kaukana ja se näkyy omissa avuissani. Saan tamman entistä hämmentyneemmäksi, jolloin se kadottaa hetken rentouden ja kuolaintuntuman kokonaan. Turhautuneena annan lisäpohjeavut, jotta tammani nostaisi lisätyn ravin. Yritämme jatkaa tämän jälkeen avotaivutukselle, mutta en saa tamman päätä tarpeeksi kääntymään, joten yrityksemme näyttää enemmänkin epäonnistuneelle pohkeenväistölle.
- Hurza, nyt alas sieltä satulasta! Ei oo oikein Karkkia kohtaan, että ratsastatat väsyneenä ja vihaisena. Sää hämmennät vaa kokoajan tammaa ja se meneeki sit siinä, Bellan ääni kajahtaa maneesin ovelta, samalla kun hän astelee suoraan meitä kohden. Siskoni nappaa ohjaksista kiinni ja katsoo kun kiipeän alas satulasta entistä vihaisempana.
- On se kumma, ku ei saa ees ommaa ponia ratsastaa ite vaan aina joku muu tekkee paremmin, tuhahdan kävellessäni maneesista pois. Tunnen kuinka kyyneleet nousivat silmiin silkasta väsymyksestä, epätoivosta ja suuttumuksesta. Pyyhkäisen kyyneleet vimmalla pois, en taatusti ala itkeen kenenkään nähden.
Valtavat paperipinot ovat kasvaneet viime aikoina entistä enemmän työkoneeni ympärillä, ja on turhauttavaa yrittää edes tarttua niihin. Laskuja toisensa perään, ilmoituksista, ilmoittautumisia sun muuta mitä vastuullani on. Tuhanen talituppura ku Catherinelle pitäisi palkata kaveriksi toinen sihteeri, mut missä tuhannen välissä ehdin muka käydä läpi kaikki hakijat? Tuskastuneena naputtelen Catherinelle viestin uudella kännykälläni, sillä edellinen meni rikki Aman astuessa päälle.
“ Et vois käyvä läpi niitä ehokkaita? Mulla ei tuu riittään aika, ja se tullee sulle kaveriks nii aattelin et ois sulleki miellyttävämpää, kun saat ite päättää työkaveris. Kato semmonen, mikä sopis sun mielestä Heppikselle toiseksi sihteeriksi. Nää paperipinot on ihan hirveitä! Ja joka vois alottaa mahollisimman pian sun kaverina. :) “ Nakkaan vielä hymiön perään, jotta se keventäisi viestiäni. Oloani se ei keventäsi, mutta onko kaikkien pakko tietää milloin jollain on huono päivä? Tartun seuraavaan lappuun, ja huokaisen syvään. Tallityöntekijöitä tarvittaisiin todellakin jokaiseen talliin lisää. Ja muutama treenaaja. Tällä menolla jokainen väsyy yliäyräin. Jos palkkaisin muutaman työntekijän lisää, niin saisinko sillä muiden työtaakkoja kohtuullisimmiksi? Miettimiseni keskeyttää koputus toimistoni oveen. Yritän saada sisään- huikkasuun pehmeyttä ja iloisuutta, mutta näen ovelta kurkistavan Tiffanyn ilmeestä, että se ei mene läpi.
- Onks paha paikka? Nimittäin Horrorin koulusatulavyö napsahti poikki, kun se päätti nousta pystyyn yrittäessäni päästä selkään, nuori nainen pysyy ovella huomatessani ilmeeni.
- Niija hei, joku shettislaumaki tuola näyttäis juoksevan irrallaan. Sara jotain kerkes huutaa, et ne meni maneesin suuntaan, Tiffany jatkaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Pudistan epätoivoisena päätä.
- Ota Dinon satulavyö lainaan, eli Alegre’s Dileon. Tuo se katki menny satulavyö tänne, niin katon saanko korjattua sitä. Sielä maneesissa on meneillään tätitunti, ja mulla on paha aavistus, että ne ei tuu pitään shettislaumasta keskellä tuntiaan, vastaan Tiffanylle. Nappaan syvään huokaisten toppatakkini tuolilta ja lähden nopeasti astelemaan kohti maneesia.
- Miten on mahdollista, että nää pääsi taas karkuun? Onks niilä palloja tarhasa ja jotain muuta aktiviteettia? Vieläkö kerran karkaatte, nii ei hyvä päivä! purkautuu huuliltani pitäessäni Disaa ja Rallia parhaani mukaan kiinni.
- Viu! Hei, relaa vähä! Miten ois päikkärit tai jotain? Chillaa vähä, Sara toteaa pitäessään Diegoa kiinni.
- Relaa?! Sori, ei oo aikaa! ärähdän puolihuomaamattomasti.
- Hei, mitä me voitas tehä seuraavaks? Meilä ois täsä hetki aikaa Sannin ja Saran kans? Minka puuttuu puheeseen.
- Shettistarhoihiin tarttee lisää aktiviteettiä, jotta nää ei koko ajan karkais. Ja Pika-Piirto, Eldur ja Funny Joe tarttee koulutreenit, yritän todeta kiitollisena neutraalimpaan sävyyn samalla, kun harpon kahden sähäkän shetlanninponin kanssa lumihangessa.
- Kunnolla! ärähdän poneille, kun Ralli saa narunsa avulla hierrettyä käteeni haavan.
- Huusari, nyt oikiasti. Ootnää kuulu et voisit joskus syyäkki? Vai ooksä laihiksella? Catherinen ääni ovelta keskeyttää työntekoni papereiden keskellä. Vilkaisu kelloon kertoo sen olevan jo pitkälti iltapäivässä.
- Joojoo, oon syöny aamupalan, mutisen ja jatkan töitäni. Tiedän, että nainen kohottaa kulmakarvansa ja katsoo, mutta työt painaa niskaan, joten en todellakaan ehdi syömään just nyt.
- MICHAEEEEEL, SUN VAIMOS EI SUOSTU SYÖMÄÄN. PISTÄPPÄ RUOTUUN SE! Catherine kiljaisee tallipihalla kävelevälle miehelle. Onks senki pakko puuttua joka asiaan?
- TALLISA EI HUUETA! VIELÄ YKSIKI JOKA HUUTAA NII SIIVOO HAMMASHARIALLA LANTALAN! karjaisuni kiirii läpi ison tallin. Onneksi kaikki nelikavioiset olivat juuri sillä hetkellä ulkona tarhoissaan.
- AI MITÄ? EI KUULU! Saran ääni kantautuu heinävintiltä. Tuon se teki tahallaan. Nakkaan lähimman hammasharjan ja tahnan heinävintille.
- Oho, kuin kiiltäväks haluut? Kenen tää on? Haluuksä takas tän sit? Sara jatkaa. Tahaton nauru purkautuu huuliltani, sillä tiedän nuoren naisen vitsailevan. Enkä tosissani pistä häntä lantalaa pesemään, mutta jotain lohtua tähän päivään.
- Nii Huusari ei oo syöny ku aamupalan ja kello jo nuin palio ja kuiteski silläki on jo hirveen näläkä, Catherine selostaa huolestuneeseen sävyyn Michaelille samalla kun tämä astelee kohti toimistoani. Ehdin viime hetkellä laittaa toimistoni oven lukkoon, jotta saisin olla rauhassa. Tiesin kuulevani tästä vielä, muttako haluan vaan olla edes hetken rauhassa. Tiesin käyttäytyväni idioottimaisesti, enkä normaalisti hyväksyisi tälläistä käytöstä edes itseltäni. En vaan voinut mitään kiukunpuuskille, jotka johtuivat silkasta väsymyksestä. Stressasin taas jostain asiasta, mikä näkyi välittömästi yöunien menettävisessä. En vaan keksi millään, mitä voisin niin pahasti stressata. Tulevia kisoja? Tulevaa kautta? Jotain muuta, mutta mitä? Olen pohtinut asiaa jo muutamien päivien ajan, mutta en vaan keksi syytä tälle. Tosin, voisi auttaa oikeasti ne kunnon yöunet, terveellinen ja säännöllinen ruokailu ja välillä tauotkin. Tuntuu vaan, ettei ole aikaa pitää niitä. Kaiken lisäksi nyt onkin sitten pyydettävä anteeksi miljoonalta käytöstään. Taidankin suosiolla pysyä koko loppupäivän toimistossa, niin ei tule enempää anteeksi pyydettäviä ihmisiä. Uppoudun taas paperipinon pariin, kunnes muistan Horrorin satulavyön. Turhautuneena nousen ylös ja alan selvittämään satulavyön kohtaloa. Se on mennyt niin pahasti katki, että on järkevämpää ostaa uusi. Rojahdan työtuoliini, ja avaan koneeltani varusteliikkeiden verkkokauppoja auki.
- Michael, laitat mulle valamiiks nyt heti Galaxy Sacred Spiritin, Amalian Karisman, Nevada Neriffen ja Etnan. Välittömästi, noni hopi hopi! Ja lämmitettynä sit ne maneesin, ku en muuten ehi ikinä ratsastaa niitä, sanon ehkä liiankin ärhäkkääseen sävyyn ohikulkevalle miehelleni.
Kiivetessäni selkään on Karkki kerrankin paikallaan, jotain tammakin oli oppinut hiljalleen.
Kävelimme alkuverryttelyt hiljaisuuden vallitessa. Väsymys painaa jo vaikka päivä on vasta alussa. Hiljalleen kokoan ohjat ja ryhdyn vaatimaan Karkiltakin ryhtiä. Siirtymillä, asetuksilla ja volteilla teen alkuverryttelyt loppuun, mitkä onnistuu ihan hyvin. Meistä on tosin hyvin kaukana rentous.
Verryttelyiden jälkeen pyrin kokoamaan keskikäynnin, ja jatkamaan siitä pohkeenväistössä uralta. Alitajuisesti muistan, että napakat ja rauhalliset avut saisivat Karkin pelittämään oikein. Kuitenkin rauhallisuus on kaukana ja se näkyy omissa avuissani. Saan tamman entistä hämmentyneemmäksi, jolloin se kadottaa hetken rentouden ja kuolaintuntuman kokonaan. Turhautuneena annan lisäpohjeavut, jotta tammani nostaisi lisätyn ravin. Yritämme jatkaa tämän jälkeen avotaivutukselle, mutta en saa tamman päätä tarpeeksi kääntymään, joten yrityksemme näyttää enemmänkin epäonnistuneelle pohkeenväistölle.
- Hurza, nyt alas sieltä satulasta! Ei oo oikein Karkkia kohtaan, että ratsastatat väsyneenä ja vihaisena. Sää hämmennät vaa kokoajan tammaa ja se meneeki sit siinä, Bellan ääni kajahtaa maneesin ovelta, samalla kun hän astelee suoraan meitä kohden. Siskoni nappaa ohjaksista kiinni ja katsoo kun kiipeän alas satulasta entistä vihaisempana.
- On se kumma, ku ei saa ees ommaa ponia ratsastaa ite vaan aina joku muu tekkee paremmin, tuhahdan kävellessäni maneesista pois. Tunnen kuinka kyyneleet nousivat silmiin silkasta väsymyksestä, epätoivosta ja suuttumuksesta. Pyyhkäisen kyyneleet vimmalla pois, en taatusti ala itkeen kenenkään nähden.
Valtavat paperipinot ovat kasvaneet viime aikoina entistä enemmän työkoneeni ympärillä, ja on turhauttavaa yrittää edes tarttua niihin. Laskuja toisensa perään, ilmoituksista, ilmoittautumisia sun muuta mitä vastuullani on. Tuhanen talituppura ku Catherinelle pitäisi palkata kaveriksi toinen sihteeri, mut missä tuhannen välissä ehdin muka käydä läpi kaikki hakijat? Tuskastuneena naputtelen Catherinelle viestin uudella kännykälläni, sillä edellinen meni rikki Aman astuessa päälle.
“ Et vois käyvä läpi niitä ehokkaita? Mulla ei tuu riittään aika, ja se tullee sulle kaveriks nii aattelin et ois sulleki miellyttävämpää, kun saat ite päättää työkaveris. Kato semmonen, mikä sopis sun mielestä Heppikselle toiseksi sihteeriksi. Nää paperipinot on ihan hirveitä! Ja joka vois alottaa mahollisimman pian sun kaverina. :) “ Nakkaan vielä hymiön perään, jotta se keventäisi viestiäni. Oloani se ei keventäsi, mutta onko kaikkien pakko tietää milloin jollain on huono päivä? Tartun seuraavaan lappuun, ja huokaisen syvään. Tallityöntekijöitä tarvittaisiin todellakin jokaiseen talliin lisää. Ja muutama treenaaja. Tällä menolla jokainen väsyy yliäyräin. Jos palkkaisin muutaman työntekijän lisää, niin saisinko sillä muiden työtaakkoja kohtuullisimmiksi? Miettimiseni keskeyttää koputus toimistoni oveen. Yritän saada sisään- huikkasuun pehmeyttä ja iloisuutta, mutta näen ovelta kurkistavan Tiffanyn ilmeestä, että se ei mene läpi.
- Onks paha paikka? Nimittäin Horrorin koulusatulavyö napsahti poikki, kun se päätti nousta pystyyn yrittäessäni päästä selkään, nuori nainen pysyy ovella huomatessani ilmeeni.
- Niija hei, joku shettislaumaki tuola näyttäis juoksevan irrallaan. Sara jotain kerkes huutaa, et ne meni maneesin suuntaan, Tiffany jatkaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Pudistan epätoivoisena päätä.
- Ota Dinon satulavyö lainaan, eli Alegre’s Dileon. Tuo se katki menny satulavyö tänne, niin katon saanko korjattua sitä. Sielä maneesissa on meneillään tätitunti, ja mulla on paha aavistus, että ne ei tuu pitään shettislaumasta keskellä tuntiaan, vastaan Tiffanylle. Nappaan syvään huokaisten toppatakkini tuolilta ja lähden nopeasti astelemaan kohti maneesia.
- Miten on mahdollista, että nää pääsi taas karkuun? Onks niilä palloja tarhasa ja jotain muuta aktiviteettia? Vieläkö kerran karkaatte, nii ei hyvä päivä! purkautuu huuliltani pitäessäni Disaa ja Rallia parhaani mukaan kiinni.
- Viu! Hei, relaa vähä! Miten ois päikkärit tai jotain? Chillaa vähä, Sara toteaa pitäessään Diegoa kiinni.
- Relaa?! Sori, ei oo aikaa! ärähdän puolihuomaamattomasti.
- Hei, mitä me voitas tehä seuraavaks? Meilä ois täsä hetki aikaa Sannin ja Saran kans? Minka puuttuu puheeseen.
- Shettistarhoihiin tarttee lisää aktiviteettiä, jotta nää ei koko ajan karkais. Ja Pika-Piirto, Eldur ja Funny Joe tarttee koulutreenit, yritän todeta kiitollisena neutraalimpaan sävyyn samalla, kun harpon kahden sähäkän shetlanninponin kanssa lumihangessa.
- Kunnolla! ärähdän poneille, kun Ralli saa narunsa avulla hierrettyä käteeni haavan.
- Huusari, nyt oikiasti. Ootnää kuulu et voisit joskus syyäkki? Vai ooksä laihiksella? Catherinen ääni ovelta keskeyttää työntekoni papereiden keskellä. Vilkaisu kelloon kertoo sen olevan jo pitkälti iltapäivässä.
- Joojoo, oon syöny aamupalan, mutisen ja jatkan töitäni. Tiedän, että nainen kohottaa kulmakarvansa ja katsoo, mutta työt painaa niskaan, joten en todellakaan ehdi syömään just nyt.
- MICHAEEEEEL, SUN VAIMOS EI SUOSTU SYÖMÄÄN. PISTÄPPÄ RUOTUUN SE! Catherine kiljaisee tallipihalla kävelevälle miehelle. Onks senki pakko puuttua joka asiaan?
- TALLISA EI HUUETA! VIELÄ YKSIKI JOKA HUUTAA NII SIIVOO HAMMASHARIALLA LANTALAN! karjaisuni kiirii läpi ison tallin. Onneksi kaikki nelikavioiset olivat juuri sillä hetkellä ulkona tarhoissaan.
- AI MITÄ? EI KUULU! Saran ääni kantautuu heinävintiltä. Tuon se teki tahallaan. Nakkaan lähimman hammasharjan ja tahnan heinävintille.
- Oho, kuin kiiltäväks haluut? Kenen tää on? Haluuksä takas tän sit? Sara jatkaa. Tahaton nauru purkautuu huuliltani, sillä tiedän nuoren naisen vitsailevan. Enkä tosissani pistä häntä lantalaa pesemään, mutta jotain lohtua tähän päivään.
- Nii Huusari ei oo syöny ku aamupalan ja kello jo nuin palio ja kuiteski silläki on jo hirveen näläkä, Catherine selostaa huolestuneeseen sävyyn Michaelille samalla kun tämä astelee kohti toimistoani. Ehdin viime hetkellä laittaa toimistoni oven lukkoon, jotta saisin olla rauhassa. Tiesin kuulevani tästä vielä, muttako haluan vaan olla edes hetken rauhassa. Tiesin käyttäytyväni idioottimaisesti, enkä normaalisti hyväksyisi tälläistä käytöstä edes itseltäni. En vaan voinut mitään kiukunpuuskille, jotka johtuivat silkasta väsymyksestä. Stressasin taas jostain asiasta, mikä näkyi välittömästi yöunien menettävisessä. En vaan keksi millään, mitä voisin niin pahasti stressata. Tulevia kisoja? Tulevaa kautta? Jotain muuta, mutta mitä? Olen pohtinut asiaa jo muutamien päivien ajan, mutta en vaan keksi syytä tälle. Tosin, voisi auttaa oikeasti ne kunnon yöunet, terveellinen ja säännöllinen ruokailu ja välillä tauotkin. Tuntuu vaan, ettei ole aikaa pitää niitä. Kaiken lisäksi nyt onkin sitten pyydettävä anteeksi miljoonalta käytöstään. Taidankin suosiolla pysyä koko loppupäivän toimistossa, niin ei tule enempää anteeksi pyydettäviä ihmisiä. Uppoudun taas paperipinon pariin, kunnes muistan Horrorin satulavyön. Turhautuneena nousen ylös ja alan selvittämään satulavyön kohtaloa. Se on mennyt niin pahasti katki, että on järkevämpää ostaa uusi. Rojahdan työtuoliini, ja avaan koneeltani varusteliikkeiden verkkokauppoja auki.
Toimistoni oveen kuuluva varovainen koputus saa minut havahtumaan papereiden keskeltä. Yritän kysyä rennosti, että kuka koputtaa.
- Hurza, miten ois tauko? Vaikka pikkunen sellainen? Jään Lilja oottaa satuloituna pihatossa, Kristian sanoo rauhalliseen tapaansa.
- Joojoo
Päästyäni Majesteetinpolkua sen verran eteenpäin ettei enää kukaa nähnyt purskahdin itkuun silkasta väsymyksestä. Lilja hörähti hiljaa ja jatkoi rauhallista käyntiä eteenpäin. Tamman rauhallinen olemus helpotti oloani. Liljan kanssa olen päässyt kokemaan kaikenlaisia ja toivottavasti on vielä vuosia edessä yhteistä taivallusta.
- Huusari Rosewood, joko oot valmis kuunteleen? Michaelin ääni sai minut huudahtamaan säikähdyksestä.
- Misä tuhannen välisä sää sinne oot eksyny? yritin kysyä rauhallisena kääntyessäni katsomaan miestäni, joka oli ilmestynyt selkäni taakse.
- Noni, sainhan määki sun huomion etes hetkeks. Nyt voisitki lähtä kerrää voimia seuraavaa päivää varten, pitkänhuiskea mies sanoi vaativaan sävyyn.
- En voi. Mulla on vielä tuo pino niin sit voin tulla, osoitin isoa paperipinoa.
- Jaahas. Mä oon tapellu tänään jo ihan tarpeeks Riinan kans nii ei ennää yhtää vastaväitteitä, tuima katse hiljensi minut.
- Sää otat liikaa paineita onnistumisten suhteen. Paperihommista suurimman voi Catherine tehdä uuden työparinsa kans ja meitä on monta ratsastamassa hevosilla. Joten oisko aika hetkeks rentoutua? Elä ressaa vaan nauti elämästäsi. Nauti siitä mitä teet, haluatko tehdä töitä edes näin? Miten ois salanen loma salasella saarella? Michael katsoi pitkään suoraan silmiin.
- Rentoutua? Nythän on joulukuu! Kiireistä kiireisin aika! Mittää lommailee ehi, tuhahdin.
- Just, rouva Rosewood näköjään on tännään tällä päällä
- Joo, mulla on kyllä yks pää, en tartte toista.
- Jäät iliman porkkanakakkua jos et ala tulla nyt HETI NUKKUUN! Ja sitä ennen on vaahtokylpy poreammeessa.
- Ei ehi
- Mitä mää just sanoin? tuimaakin tuimempi ilme kertoi, että vasta väitteille ei sijaa ollut, vaan oli viisainta totella.
Täytyy myöntää, että vaahtokylpy todellakin rentoutti.
- Emmää ossaa hilientää, ku musta tuntuu et ne työt jää muuten tekemättä. Kuka muka tekis ne jos en mää? Miks en osaa rentoutua ja nauttia elämästä? Kaikki muut osaa ja kertoo vaan kuin ihanaa on, ja oon liian usein se joka sanoo et kiire. Miksi? Miksi en osaa? pohdin hiljaa ääneen. En tiennyt mieheni ilmestyneen selkäni taakse ja näin ollen kuulleen pohdintaani.
- Ehkä siksi, että et myönnä itsellesi tekeväsi liikaa töitä. Sää huolehit liikaa. Me muut tuetaan sua taatusti jokaisessa asiassa, joten sää voit ihan hyvin rentoutua. Sitä paitsi sulle on kertyny nii palio univelkaa, ja muutenkaa et oo pahemmin viettänyt vapaapäiviä, vaikka just nyt sun pitäs. Miten ois vapaa päivä huomenna? Autotallisa oottas yks lamborghini veneno pääsyä ulkoilemaan. Miltä kuulostas piknik? Tai ravintolapäivä ja muuten vaan rentoutuminen? Tai vaikka shopping day jossain, ko puhhuit jostain iltapuvusta itsenäisyyspäivän juhliin? rauhallisella äänellä mies sai mielenkiintoni.
- Hyvä on. Monelta lähtö?
- Mikä kysymys toi oli olevinaan? Sitku heräät. Ei mittää aikatauluja taas!
- Hyvä on.
- Noni jostain asiasta ollaan tännää mekin sammaa mieltä. Nyt nukkuun ja välittömästi.
- Joo
- Tarkotin et heti. Ei siihen pitäny jäähä seisoon ja töllään.
- Emmää sitä
- Vaan?
- Tiiäkkö, oikiastaan ku näin aattelen niin oon ihan onnellinen tällä hetkellä!
- Ihan onnellinen, no hyvä että ees ihan, mieheni nauroi.
- Oikiastaan aika palioki, en voinut olla nauramatta itsekin.
- Noni nyt sää voisit syyäkki. Olin unohtaa, että et oo syöny. Eikä muuten vastaväitteitä! lempeä huudahdus muistutti syömisen tärkeydestä.
- Vaan jos saan sitä porkkanakakkua ja VAAHTOKARKKIA!
- Noni, nyt alako lyyti kiriottaa!
Nauru tarttui ja sai molemmat nauramaan onnellisena. Mustikin yhtyi iloon haukkumalla.
- Hurza, miten ois tauko? Vaikka pikkunen sellainen? Jään Lilja oottaa satuloituna pihatossa, Kristian sanoo rauhalliseen tapaansa.
- Joojoo
Päästyäni Majesteetinpolkua sen verran eteenpäin ettei enää kukaa nähnyt purskahdin itkuun silkasta väsymyksestä. Lilja hörähti hiljaa ja jatkoi rauhallista käyntiä eteenpäin. Tamman rauhallinen olemus helpotti oloani. Liljan kanssa olen päässyt kokemaan kaikenlaisia ja toivottavasti on vielä vuosia edessä yhteistä taivallusta.
- Huusari Rosewood, joko oot valmis kuunteleen? Michaelin ääni sai minut huudahtamaan säikähdyksestä.
- Misä tuhannen välisä sää sinne oot eksyny? yritin kysyä rauhallisena kääntyessäni katsomaan miestäni, joka oli ilmestynyt selkäni taakse.
- Noni, sainhan määki sun huomion etes hetkeks. Nyt voisitki lähtä kerrää voimia seuraavaa päivää varten, pitkänhuiskea mies sanoi vaativaan sävyyn.
- En voi. Mulla on vielä tuo pino niin sit voin tulla, osoitin isoa paperipinoa.
- Jaahas. Mä oon tapellu tänään jo ihan tarpeeks Riinan kans nii ei ennää yhtää vastaväitteitä, tuima katse hiljensi minut.
- Sää otat liikaa paineita onnistumisten suhteen. Paperihommista suurimman voi Catherine tehdä uuden työparinsa kans ja meitä on monta ratsastamassa hevosilla. Joten oisko aika hetkeks rentoutua? Elä ressaa vaan nauti elämästäsi. Nauti siitä mitä teet, haluatko tehdä töitä edes näin? Miten ois salanen loma salasella saarella? Michael katsoi pitkään suoraan silmiin.
- Rentoutua? Nythän on joulukuu! Kiireistä kiireisin aika! Mittää lommailee ehi, tuhahdin.
- Just, rouva Rosewood näköjään on tännään tällä päällä
- Joo, mulla on kyllä yks pää, en tartte toista.
- Jäät iliman porkkanakakkua jos et ala tulla nyt HETI NUKKUUN! Ja sitä ennen on vaahtokylpy poreammeessa.
- Ei ehi
- Mitä mää just sanoin? tuimaakin tuimempi ilme kertoi, että vasta väitteille ei sijaa ollut, vaan oli viisainta totella.
Täytyy myöntää, että vaahtokylpy todellakin rentoutti.
- Emmää ossaa hilientää, ku musta tuntuu et ne työt jää muuten tekemättä. Kuka muka tekis ne jos en mää? Miks en osaa rentoutua ja nauttia elämästä? Kaikki muut osaa ja kertoo vaan kuin ihanaa on, ja oon liian usein se joka sanoo et kiire. Miksi? Miksi en osaa? pohdin hiljaa ääneen. En tiennyt mieheni ilmestyneen selkäni taakse ja näin ollen kuulleen pohdintaani.
- Ehkä siksi, että et myönnä itsellesi tekeväsi liikaa töitä. Sää huolehit liikaa. Me muut tuetaan sua taatusti jokaisessa asiassa, joten sää voit ihan hyvin rentoutua. Sitä paitsi sulle on kertyny nii palio univelkaa, ja muutenkaa et oo pahemmin viettänyt vapaapäiviä, vaikka just nyt sun pitäs. Miten ois vapaa päivä huomenna? Autotallisa oottas yks lamborghini veneno pääsyä ulkoilemaan. Miltä kuulostas piknik? Tai ravintolapäivä ja muuten vaan rentoutuminen? Tai vaikka shopping day jossain, ko puhhuit jostain iltapuvusta itsenäisyyspäivän juhliin? rauhallisella äänellä mies sai mielenkiintoni.
- Hyvä on. Monelta lähtö?
- Mikä kysymys toi oli olevinaan? Sitku heräät. Ei mittää aikatauluja taas!
- Hyvä on.
- Noni jostain asiasta ollaan tännää mekin sammaa mieltä. Nyt nukkuun ja välittömästi.
- Joo
- Tarkotin et heti. Ei siihen pitäny jäähä seisoon ja töllään.
- Emmää sitä
- Vaan?
- Tiiäkkö, oikiastaan ku näin aattelen niin oon ihan onnellinen tällä hetkellä!
- Ihan onnellinen, no hyvä että ees ihan, mieheni nauroi.
- Oikiastaan aika palioki, en voinut olla nauramatta itsekin.
- Noni nyt sää voisit syyäkki. Olin unohtaa, että et oo syöny. Eikä muuten vastaväitteitä! lempeä huudahdus muistutti syömisen tärkeydestä.
- Vaan jos saan sitä porkkanakakkua ja VAAHTOKARKKIA!
- Noni, nyt alako lyyti kiriottaa!
Nauru tarttui ja sai molemmat nauramaan onnellisena. Mustikin yhtyi iloon haukkumalla.
Yllätystunnin aika!
On yllätystunnin aika!
Haetko uutta elämystä? Kyllästyttääkö ainainen suorittaminen tunneilla? Miltä kuulostaisi rennompi tunti?
Ilmoittaudu tunnille mukaan täällä. Tunnin suoritustapa on yllätys, samoin tunnin aihe ja pitäjä. Sen voin paljastaa, että Huusari se ei ainakaa oo. :D
Myöskin hevoset on tällä kertaa valittu eri tavoin kuin aikaisemmin. Omalla hevosella on mahdollista myös osallistua. Muista tällöin kertoa hevosesi nimi & osoite. Tunnille on ilmoittauduttava viimeistään 05.12.2015 klo: 20.00.
Toisena vuorona kaappien päivityksessä on Tiffany, jonka kaappiin pääset kurkistamaan tästä.
Haetko uutta elämystä? Kyllästyttääkö ainainen suorittaminen tunneilla? Miltä kuulostaisi rennompi tunti?
Ilmoittaudu tunnille mukaan täällä. Tunnin suoritustapa on yllätys, samoin tunnin aihe ja pitäjä. Sen voin paljastaa, että Huusari se ei ainakaa oo. :D
Myöskin hevoset on tällä kertaa valittu eri tavoin kuin aikaisemmin. Omalla hevosella on mahdollista myös osallistua. Muista tällöin kertoa hevosesi nimi & osoite. Tunnille on ilmoittauduttava viimeistään 05.12.2015 klo: 20.00.
Toisena vuorona kaappien päivityksessä on Tiffany, jonka kaappiin pääset kurkistamaan tästä.
Kultajouhi esittäytyy!
Sumetron Sinvatti, tuttujen kesken Sinvatti ja kultajouhi.
Sinvatti on ollut omistuksessani yli 2 vuotta! Se on pitkä aika, jonka sisällä on mahtunut vaikka ja mitä. Olemme kuluneen vuoden aikana aloittaneet kisakauden kenttäkisoissa CIC1 tasolla ja Sinvatti onkin suorittanut varsin tasaiseen tahtiin. Vielä kun nousisimme muutaman pykälän ylöspäin tuloksissa, niin sijoittuisimme. Minulle on tosin tärkeintä, että orilla itsellään on hauskaa ja se pitää työskentelystä. Täyttäähän se kuitenkin kohta jo 13 vuotta!
Olemme käyneet ahkerasti maastoilemassa, mikä on meidän molempien lempipuuhaa. Mikä onkaan rentouttavampaa kuin päästä maastoilemaan omalla suomenhevosellaan talviseen maisemaan? Nauttia elämästä ja pohtia mitä seuraavaksi?
Sinvatilla on tällä hetkellä 2 jälkeläistä: Hevosjärven Suometar, joka on reilun vuoden ikäinen. Suometar on nauttinut elämästään pihatossa, sekä sitä on koulutettu hiljalleen. Näyttäisi siltä, että se on perinnyt isänsä estetaidot ja siitä saadaan kenttäratsu!
Ja Hevosjärven Sisu, joka syntyi tämän vuoden lokakuussa. Sisu on viettänyt elämäänsä pihatossa Sinvatinkin kanssa ja on osoittanut perineensä molempien vanhempiensa ystävällisen luonteen.
Tulevaisuudessa Sinvatti pääsee jatkamaan kisauransa loppuun saakka, jonka jälkeen on siitosuran vuoro. Jos orille käy, pääsee se myös ihastuttamaan ratsastukoululaisia ja viettämään rentoa eläkettä. Se on viettänyt terveen elämän ja sellaisena sen toivon jatkuvankin. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla on hauskaa! Salainen haavehan on käydä kokeilemassa jotain laatuarvosteluja, mutta ne jäävät vielä nähtäksi. Sen näkee aikanaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Sinvatti on ollut omistuksessani yli 2 vuotta! Se on pitkä aika, jonka sisällä on mahtunut vaikka ja mitä. Olemme kuluneen vuoden aikana aloittaneet kisakauden kenttäkisoissa CIC1 tasolla ja Sinvatti onkin suorittanut varsin tasaiseen tahtiin. Vielä kun nousisimme muutaman pykälän ylöspäin tuloksissa, niin sijoittuisimme. Minulle on tosin tärkeintä, että orilla itsellään on hauskaa ja se pitää työskentelystä. Täyttäähän se kuitenkin kohta jo 13 vuotta!
Olemme käyneet ahkerasti maastoilemassa, mikä on meidän molempien lempipuuhaa. Mikä onkaan rentouttavampaa kuin päästä maastoilemaan omalla suomenhevosellaan talviseen maisemaan? Nauttia elämästä ja pohtia mitä seuraavaksi?
Sinvatilla on tällä hetkellä 2 jälkeläistä: Hevosjärven Suometar, joka on reilun vuoden ikäinen. Suometar on nauttinut elämästään pihatossa, sekä sitä on koulutettu hiljalleen. Näyttäisi siltä, että se on perinnyt isänsä estetaidot ja siitä saadaan kenttäratsu!
Ja Hevosjärven Sisu, joka syntyi tämän vuoden lokakuussa. Sisu on viettänyt elämäänsä pihatossa Sinvatinkin kanssa ja on osoittanut perineensä molempien vanhempiensa ystävällisen luonteen.
Tulevaisuudessa Sinvatti pääsee jatkamaan kisauransa loppuun saakka, jonka jälkeen on siitosuran vuoro. Jos orille käy, pääsee se myös ihastuttamaan ratsastukoululaisia ja viettämään rentoa eläkettä. Se on viettänyt terveen elämän ja sellaisena sen toivon jatkuvankin. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla on hauskaa! Salainen haavehan on käydä kokeilemassa jotain laatuarvosteluja, mutta ne jäävät vielä nähtäksi. Sen näkee aikanaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Copyt
Ensimmäinen kuva ja toiseksi viimeinen kuva: AK
Toinen kuva: Ransu.kuvat.fi
Sinvatin kuva: Bob Langrish
Toinen kuva: Ransu.kuvat.fi
Sinvatin kuva: Bob Langrish