Aamuratsastus
Tämän tarinan kertojana on tallityöntekijämme, Ellen Laukkala. Tarinan tapahtuvat sijoittuvat kesälle 2015
Ylläpidossa: Bliða fra Borgarfjördur
Tausta: Tuli joulukuussa 2014 työharjoitteluun, joutui palamaan Suomeen äitinsä äkillisen sairastumisen jälkeen. Palasi vuonna 2015 kesäkuussa takaisin Heppikselle.
Asuinmaa: Suomi
Koulutus: Opiskelee ratsastuksenopettajaksi
Heräsin jo ennen herätyskelloa, sillä en malttanut jostain kumman syystä odottaa tämän aamun ratsastusta. Olin viime aikoina tehnyt aamutalliviikkoja yhdessä Maxin kanssa ja jostain kumman syystä se tuntui mahtavalta vatsassa saakka. Muistelin hymyillen hetkeä, kun Max oli eilen aamutallin yhteydessä kysäissyt, josko lähtisin miehen kanssa tänään varhaiselle aamuratsasukselle. Olin yrittänyt olla näyttämättä innostustani, mutta en siltikään ollut voinut olla hymyilemättä loppupäivää ja hyppimättä salaa innosta. Olimme sopineet lähtevämme maastoon ennen aamutalleja ja Huusarille tämä oli sopinut, onneksi! Kiireellä puin vaatteet päälle, jotka olin huolella valinnut edellisenä iltana. En meinannut saada edes aamupalaa alas, niin innoissani olin! Kipitin tallille kiirellä suoraan Briannan luokse. Talutin rakkaan tammani suoraan Kuunpihaton yhteen hoitokarsinaan ja aloin laittaa tammaa valmiiksi. Harjasin tammaa perusteellisesti samalla kuin odotin Maxin saapumista. Miestä ei kuitenkaan näkynyt. Syvä pettymys valtasi mieleni. Mieli maassa hain Briannan varusteet ja aloin varustamaan. Vaikutinko liian innokkaalta? Olinko pilannut jollain tavalla kaiken? Olinko myöhästynyt? Entä jos… entä jos tällä on toinen?
- Huomenta! Anteeksi, nukuin pommiin! Pelkäsin jo, että olet lähtenyt ilman minua! kajahti takanani. Pelästyneenä kiljaisin hypähtäen samalla törmäten takana olevaan seinään.
- Heihei, minä se vaan olen Max, Heppiksen tallityöntekijä. En mää purematta niele! tuttu mies ääni kuului läheltäni. Katsoin vieläkin kauhistuneena miehen äänen suuntaan ja tärisin silkasta pelosta.
- Hei, etkai sä säikähtäny? Elä pelkää, minä se vaan olen! Sattuko suhun? Max kietoi käsivartensa hartioideni ympärille ja veti tiukasti itseensä kiinni.
Yritin istua satulassa oikeaoppisesti samalla kun Brianna eteni intoa puhkuen reitillä Etnan perässä. Max näytti GP-tason kouluratsastajalta vaikka istui rennosti Etnan selässä. En voinut kuin ihailla kaksikon menoa. Olin saanut käsityksen, että Rosewoodit luottivat Maxiin ja siksi miehen ratsuina olikin usein tallin parhaimmistoa. Oldsfll’s Ethna, tutummin Etna, oli kierrellyt viime aikoina ahkerasti Huusarin kanssa kenttäkisoja menestyen nuoresta iästään huolimatta upeasti. Tamma oli kieltämättä hyvässä lihaskunnossa ja näyttävän näköinen. Ihastelin samalla myös Ranskan upeita maisemia, vaikka Suomi on edelleen paras maa mielestäni, on Ranskan maisemat upeita! Kesäaamu oli todella kaunis ja aurinko sai metsän kimmeltämään.
- Käydäänkö paluumatkalla katsomassa Kastanja-järveä? Max rikkoi hiljaisuuden.
- Kyllähän se mulle passaapi! huudahdin innokkaasti.
- Hei, miten ois ratsun vaihto? Ootnää ennemmin kokeillut Etnaa? Max yllättäin ehdotti.
- Mitä? Mutta, enhän mää osaa! Tai siis osaan tai en tai niin. Entä jos mää rikon Etnan? Emmää oo ikinä mennyt Etnan kaltaisella huippuratsulla! kauhistuin.
- Ja pöh! Huusari sitä paitsi ehdotti, että vaihdetaan ratsuja, että säkin saisit kokea tämän tamman sporttisuuden. Sitä paitsi, et sä voi rikkoa tätä tammaa, kun tää on kenttäratsu ja osaa varoa askeliaan. Maasto ei ehkä oo ihanteellisin paikka kokeilla uutta ratsua, mutta tiedän yhden paikan, jossa voit kokeilla rauhassa ensin, ennenkuin jatkamme matkaamme, Max naurahti. Nyökkäsin hiljaa ja yritin valmistautua tulevaan. Yhden kevyen laukkapätkän jälkeen saavuimme metsäaukiolle, jota varjostivat suuret puut. Paikkaa valaisi aurinko ja aukeama kirjaimellisesti hehkui silkasta valosta. Henkäisin ihastuksesta, mikä sai Maxin katsomaan hymyillen minuun päin.
- Taidat pitää tästä, vai?
- Ehdottomasti! Mistä sä näin upeen paikan tiesit? huudahdin viimein ääneen.
- Michael kertoi kerran yhden jutun yhteydessä.. mies tuntui tahalleen jättävän lauseen kesken, aivan kuin olisi halunnut minun utelevan lisää. En kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään ennekuin mies oli jo heilauttanut itsensä alas satulasta ja käveli meitä kohden. Laskeuduin hitaasti Briannan selästä ja ojensin ohjat Maxille.
- Ootsä aivan varma tästä? varmistin vielä ennen Etnan selkään kiipeämistäni. Tamma oli melkein kaksikymmentä senttiä korkeampi Briannaa ja hurjasti enemmän koulutettu.
- Joojoo, mee vaikka eka käyntiä tuossa, ellet halua heti ruveta rellestelemään ja nostaa ravia, Max nauroi. Painoin kevyesti pohkeillani Etnan kylkiä, joka lähtikin samantien astelemaan käynnissä eteenpäin. Muutaman käyntikierroksen jälkeen keräilin ohjia ja kokeilin pohkeenväistön tapaista silkasta uteliaisuudesta. Tamman yritteliäisyys yllätti minut täysin ja istuinkin häkeltyneenä Etnan selässä. Nostin ravin ja teimme muutaman voltin, sekä peruutuksia ja pysähdyksiä. Täysin erilainen ratsu verrattuna Briannaan! Laukatessamme en voinut olla nauramatta ja Etnakin vaikutti innokkaalta laukatessaan korvat hörössä. Pian Max ehdottikin, että lähtisimme kohti Kastanjan-järveä ja Heppistä. Kävelimme rauhassa rennosti jutustellen.
- Hei, tän mutkan takana on tukkieste, osa Heppiksen maastoesterataa siis, joten tehän voisitta hypätä sen! Nostat laukan tässä ja annat Etnan mennä suhtkot vapaasti, niin ponnistus onnistuu ja kunhan pysyt selässä nii et tipu! Äläkä näytä nuin kauhistuneelta. Ei Etna purematta niele! Maxin yllättävä ehdotus sai minut pysähtymään keskelle polkua. Voi ei! Mihinhän vielä joudumme? Yritin nyökätä urheasti ja annoin laukka-avut Etnalle. Tamma nostikin nopean laukan saman tien ja eteni korvat hörössä.
Ylläpidossa: Bliða fra Borgarfjördur
Tausta: Tuli joulukuussa 2014 työharjoitteluun, joutui palamaan Suomeen äitinsä äkillisen sairastumisen jälkeen. Palasi vuonna 2015 kesäkuussa takaisin Heppikselle.
Asuinmaa: Suomi
Koulutus: Opiskelee ratsastuksenopettajaksi
Heräsin jo ennen herätyskelloa, sillä en malttanut jostain kumman syystä odottaa tämän aamun ratsastusta. Olin viime aikoina tehnyt aamutalliviikkoja yhdessä Maxin kanssa ja jostain kumman syystä se tuntui mahtavalta vatsassa saakka. Muistelin hymyillen hetkeä, kun Max oli eilen aamutallin yhteydessä kysäissyt, josko lähtisin miehen kanssa tänään varhaiselle aamuratsasukselle. Olin yrittänyt olla näyttämättä innostustani, mutta en siltikään ollut voinut olla hymyilemättä loppupäivää ja hyppimättä salaa innosta. Olimme sopineet lähtevämme maastoon ennen aamutalleja ja Huusarille tämä oli sopinut, onneksi! Kiireellä puin vaatteet päälle, jotka olin huolella valinnut edellisenä iltana. En meinannut saada edes aamupalaa alas, niin innoissani olin! Kipitin tallille kiirellä suoraan Briannan luokse. Talutin rakkaan tammani suoraan Kuunpihaton yhteen hoitokarsinaan ja aloin laittaa tammaa valmiiksi. Harjasin tammaa perusteellisesti samalla kuin odotin Maxin saapumista. Miestä ei kuitenkaan näkynyt. Syvä pettymys valtasi mieleni. Mieli maassa hain Briannan varusteet ja aloin varustamaan. Vaikutinko liian innokkaalta? Olinko pilannut jollain tavalla kaiken? Olinko myöhästynyt? Entä jos… entä jos tällä on toinen?
- Huomenta! Anteeksi, nukuin pommiin! Pelkäsin jo, että olet lähtenyt ilman minua! kajahti takanani. Pelästyneenä kiljaisin hypähtäen samalla törmäten takana olevaan seinään.
- Heihei, minä se vaan olen Max, Heppiksen tallityöntekijä. En mää purematta niele! tuttu mies ääni kuului läheltäni. Katsoin vieläkin kauhistuneena miehen äänen suuntaan ja tärisin silkasta pelosta.
- Hei, etkai sä säikähtäny? Elä pelkää, minä se vaan olen! Sattuko suhun? Max kietoi käsivartensa hartioideni ympärille ja veti tiukasti itseensä kiinni.
Yritin istua satulassa oikeaoppisesti samalla kun Brianna eteni intoa puhkuen reitillä Etnan perässä. Max näytti GP-tason kouluratsastajalta vaikka istui rennosti Etnan selässä. En voinut kuin ihailla kaksikon menoa. Olin saanut käsityksen, että Rosewoodit luottivat Maxiin ja siksi miehen ratsuina olikin usein tallin parhaimmistoa. Oldsfll’s Ethna, tutummin Etna, oli kierrellyt viime aikoina ahkerasti Huusarin kanssa kenttäkisoja menestyen nuoresta iästään huolimatta upeasti. Tamma oli kieltämättä hyvässä lihaskunnossa ja näyttävän näköinen. Ihastelin samalla myös Ranskan upeita maisemia, vaikka Suomi on edelleen paras maa mielestäni, on Ranskan maisemat upeita! Kesäaamu oli todella kaunis ja aurinko sai metsän kimmeltämään.
- Käydäänkö paluumatkalla katsomassa Kastanja-järveä? Max rikkoi hiljaisuuden.
- Kyllähän se mulle passaapi! huudahdin innokkaasti.
- Hei, miten ois ratsun vaihto? Ootnää ennemmin kokeillut Etnaa? Max yllättäin ehdotti.
- Mitä? Mutta, enhän mää osaa! Tai siis osaan tai en tai niin. Entä jos mää rikon Etnan? Emmää oo ikinä mennyt Etnan kaltaisella huippuratsulla! kauhistuin.
- Ja pöh! Huusari sitä paitsi ehdotti, että vaihdetaan ratsuja, että säkin saisit kokea tämän tamman sporttisuuden. Sitä paitsi, et sä voi rikkoa tätä tammaa, kun tää on kenttäratsu ja osaa varoa askeliaan. Maasto ei ehkä oo ihanteellisin paikka kokeilla uutta ratsua, mutta tiedän yhden paikan, jossa voit kokeilla rauhassa ensin, ennenkuin jatkamme matkaamme, Max naurahti. Nyökkäsin hiljaa ja yritin valmistautua tulevaan. Yhden kevyen laukkapätkän jälkeen saavuimme metsäaukiolle, jota varjostivat suuret puut. Paikkaa valaisi aurinko ja aukeama kirjaimellisesti hehkui silkasta valosta. Henkäisin ihastuksesta, mikä sai Maxin katsomaan hymyillen minuun päin.
- Taidat pitää tästä, vai?
- Ehdottomasti! Mistä sä näin upeen paikan tiesit? huudahdin viimein ääneen.
- Michael kertoi kerran yhden jutun yhteydessä.. mies tuntui tahalleen jättävän lauseen kesken, aivan kuin olisi halunnut minun utelevan lisää. En kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään ennekuin mies oli jo heilauttanut itsensä alas satulasta ja käveli meitä kohden. Laskeuduin hitaasti Briannan selästä ja ojensin ohjat Maxille.
- Ootsä aivan varma tästä? varmistin vielä ennen Etnan selkään kiipeämistäni. Tamma oli melkein kaksikymmentä senttiä korkeampi Briannaa ja hurjasti enemmän koulutettu.
- Joojoo, mee vaikka eka käyntiä tuossa, ellet halua heti ruveta rellestelemään ja nostaa ravia, Max nauroi. Painoin kevyesti pohkeillani Etnan kylkiä, joka lähtikin samantien astelemaan käynnissä eteenpäin. Muutaman käyntikierroksen jälkeen keräilin ohjia ja kokeilin pohkeenväistön tapaista silkasta uteliaisuudesta. Tamman yritteliäisyys yllätti minut täysin ja istuinkin häkeltyneenä Etnan selässä. Nostin ravin ja teimme muutaman voltin, sekä peruutuksia ja pysähdyksiä. Täysin erilainen ratsu verrattuna Briannaan! Laukatessamme en voinut olla nauramatta ja Etnakin vaikutti innokkaalta laukatessaan korvat hörössä. Pian Max ehdottikin, että lähtisimme kohti Kastanjan-järveä ja Heppistä. Kävelimme rauhassa rennosti jutustellen.
- Hei, tän mutkan takana on tukkieste, osa Heppiksen maastoesterataa siis, joten tehän voisitta hypätä sen! Nostat laukan tässä ja annat Etnan mennä suhtkot vapaasti, niin ponnistus onnistuu ja kunhan pysyt selässä nii et tipu! Äläkä näytä nuin kauhistuneelta. Ei Etna purematta niele! Maxin yllättävä ehdotus sai minut pysähtymään keskelle polkua. Voi ei! Mihinhän vielä joudumme? Yritin nyökätä urheasti ja annoin laukka-avut Etnalle. Tamma nostikin nopean laukan saman tien ja eteni korvat hörössä.
Muutto Nevanniemeen
Tämän tarinan kertoja on Calandre Bellefeuille, jolla on Jõhvikas ylläpidossa tällä hetkellä. (Bellan kenttäratsu.) Tarina on julkaistu Nevanniemen foorumilla ja ajattelimme julkaista sen myös tällä, sillä tässä on mukana Heppiksen porukkaa.
Matka Ranskasta Suomeen oli pitkähkö, Huusarin mukaan oin 2685km, jonka lisäksi vielä Suomen sisällä edessä olevat kilometrit. Olimme liikkeellä Hevosjärven tilan isolla hevosrekalla. Osa porukasta oli matkalla ratsastuskoulumestaruuksien toiseen osakilpailuun, joka järjestettiin Vaahterapolussa. Näiden neljän hevosen lisäksi kyytiin oli mahtunut myös Joh, uusi ylläpitohevoseni. Täytyy myöntää, että pitkästä matkasta huolimatta olimme nähneet varsin upeita maisemia, sekä päässeet vierailemaan mitä erilaisemmilla talleilla välipysäkeillä. Yhteensoittoon kun matkaa ei voitu ajaa, sillä autossa istumista oli yhteensä noin 33tuntia, sekä lauttamatka Ruotsista Suomeen.
Saavuimme Nevanniemeen iltavarhasella hieman jännittyneissä tunnelmissa. Porukka porkaantui autosta oikomaan jäseniä samalla, kun itse kiiruhdin katsomaan hevosia rekan sisällä. Matka oli ollut pitkä ja kisamatkalaisilla matka jatkuisi vielä ainakin tunnin ajan. Kuulin rekan sisälle, että joku saapui katsomaan mitä tapahtuu.
- Hyvää iltaa! Olen Huusari Rosewood, Hevosjärven tilalta, sieltä Ranskan mailta. Tultiin tuomaan Calandre Bellefeuille ja Jõhvikas tänne asustelemaan. Calandre menikin katsomaan nelijalkaisten tilannetta rekan sisään, Huusari tervehti iloiseen tapaansa. Toivottavasti osaan sitten puhua suomea heille! paniikki alkoi vallata.
- Good aftenoon! Ja minä olen Bella Rosewood, Huusarin sisko. Me ollaan menossa loppu porukan kanssa ratsastuskoulumestaruuksien osakilpailuihin Vaahterapolkuun ja meillä on kyydissä Johnin lisäksi neljä kisahevosta. Oisko mahollista saaha taluttaa niitä hetken tässä pihalla, kun viimes meillä oli tauko yli 8 tuntia sitten? Bella kysyi. Tiesin Rosewoodien syntyneen ja asuneen Suomessa hetken ja jos siksi osaavan puhua suomea. Itse olin opiskellut ahkerasti suomen kieltä jo vuosia, että pääsisin asumaan tänne. En tiedä, mikä minua tarkalleen ottaen kiehtoi Suomessa. Rosewoodit olivat näyttäneet kuvia Suomesta ja jokin oli vetänyt niissä minua tänne. Ehkä se, että täällä on kunnon talvi? Hyvä koulutusjärjestelmä? Vai se, että tämä maa on loppujen lopuksi upea?
- Iltaa! Minä olen Mettalise Karlsson, tämän paikan omistaja. Onnistuu se, teillä onkin tainnut olla pitkä matka! Johnille on laitettu karsinapaikka valmiiksi ja löytyi satulahuoneestakin paikka ruunan varusteille, naisen ääni kantautui rekan sisälle. Toivottavasti osaan vastata, enkä puhu englantia tai ranskaa vahingossa! Hevosrekan takasilta aukeaa ja sisään pujahtaa Sara, yksi kisamatkalaisista.
. - Noniin Carla! Nyt on näytönpaikkas! Tuola ootetaan sua. Otappa John, niin saan ottaa Nikin hetkeks venytteleen, ettei se liimaannu kokonaan paikalleen! Sara nauroi omaan tapaansa. Jännittyneenä tartuin Johnin riimunnaruun kiinni ja lähden astelemaan kohti takasiltaa. Astelimme sillan alas ja tapasimme Mettalisen.
- Good aftenoon! Hyvää iltaa! Olen Calandre Bellefeuille ja tässä on ylläpitohevoseni Jõhvikas, esittelin itseni hieman jännittyneenä. Lämmin hymy Mettalisen kasvoilla sai minut rentoutumaan ja uskalsin olla jo vapautuneempi. Ehkä selviän sittenkin suomen kielen taitoni kanssa!
- Calandre on siis syntyperältään ranskalainen ja opiskellut suomen kieltä muutamien vuosien ajan, jotta pääsisi Suomeen opiskelemaan, Bella tuntui lukeneen ajatukseni. Hymyilen naiselle kiitollisena.
- Kävelyttäkää hetki ja venylkää myös ratsujanne niin viemme sillä aikaa Johnin uuteen kotitalliinsa. Otappa sää Huusari tuo varustelaatikko, niin mää tuon vaikka tän koulusatulan, Bella nauroi ilkikurisesti. Hymyillen katsoin tilaa jolle olimme saapuneet. Tälläistä täällä Suomessa sitten on. Eikä tarvitse edes pettyä, sillä tämä on todella upea paikka. Mettalise johdatti meidät yksityistalliin ja näytti Johnin karsinan. Juuri sopivan kokoinen ruunalle. Taputin ruunaa ja lähdin hakemaan Rosewoodien avuksi Johnin loppuja tavaroita.
Kun saimme Johnin uuteen kotitalliinsa, ajoi Bella minut uuteen kotiini. Löysimme Bellan hyvän ystävättären kautta minulle täältä sopivan vuokrakaksion, joka oli valmiiksi kalustettu. Sara, Minka, Zoe ja Sanni auttoivat minua kantamaan omat tavarani uuteen asuntooni sillä aikaa, kun Huusari ja Bella säätivät teknistä taitoa vaativien kanssa.
- Miten muuten aattelit pärjätä iliman meitä näitten kans? Huusari naurahti ja osoitti uutta tietokonettani, johon hän asensi uutta käyttöjärjestelmää.
- Hyvä kysymys. Eikä mitään hajua vastaukseen. Toivottavasti täältä löytys joku, joka auttaa jos tarttee apua, totesin.
- Taatusti löytyy! Eihän sitä tiiä, vaikka löyät jonku suomalaisen kundin! Minka nauroi.
- MÄÄ OON SIT VAPAAEHTONEN.. Huusari ehti aloittamaan ennenkuin Sara keskeytti hänet kiljaisullaan.
- Mitä nyt? Bella kysyi hämmentyneenä.
- TÄÄLÄ ON HIIRI! Sanni kirkaisi.
- MITÄH! EIKÄ OO! APUVA! Huusari ja Minka hyppäsivät yhtä aikaa nojatuolille karkuun.
- Voi hyvä ihime sentään! Sehän on vaan hiiri, Zoe totesi rauhallisesti ja asetti Bellan ojentaman loukun väijymään.
- Vaan hiiri? Mää en oo muuten tienny et kenttien kauhu pelekää yhtä pientä hiirtä, Sara nauroi.
- Hiliaa siinä! Hiiret on oikiasti pelottavia, Huusari tuhahti.
- Onks niitä lisää? En todellakaan aatellu ruveta pyydystään mitään hiiriä täälä! Voiks sä Zoe tulla aina pyytään kaikki hiiret täältä, niin oon turvasa? ääneeni hiipii pieni pelko. Miten sitä voikaan pelätä yhtä hiirtä kun oli ratsastanut herkästi kuumuvilla hevosilla, jäänyt hevosten jalkoihin ja vaikka mitä muuta?
- Ainiin, unohettiin kertua, että Suomessa näitä hiiriä tuuppaan syksyisin tulee sisälle kun pakkaskelit alkaa. Täsä onki hiirenloukku ja saat sen vaikkapa tuppaantuliaislahjana! Huusari nauroi.
- Unohditta kertua, just nii. Eikai nuihinkaa auta muutako tottua ja yrittää pyydystää niitä. Tiedän jo valmiiksi, etten tule onnistumaan, tuhahdan.
- Täsä on kahavinkeitin ja me muuten tullaan kolomansiin osakilpailuihin kohta joulukuun puolella, että olis viisainta olla kakkukahavit tarjolla! Pärjäätnää nyt varmasti? Muista et kummitädille saa aina soittaa, Bella hymyili hieman haikean näköisesti.
- Niija meille muille kans! Jos sua ei Ranskasa näy viimestään tammikuusa niin tuun hakkee sut! Sara nauroi.
- Sillohan on Hamilton Bravonissa suurkisatkin, niin säähän voisit tehä depyyttis niissä Johnin kans. Sois aika upeaa! Huusari nauroi.
- Elä vaan sano, et oot jo ilmottanu meijät! Jos teitä ei näy joulukuussa kahvilla täällä, niin tuun hakkeen teijät tänne kahtoon kuin upeessa kunnossa John on. Ja kuin valkoinen lumipeite täällä sillon on, unelmoin.
Matka Ranskasta Suomeen oli pitkähkö, Huusarin mukaan oin 2685km, jonka lisäksi vielä Suomen sisällä edessä olevat kilometrit. Olimme liikkeellä Hevosjärven tilan isolla hevosrekalla. Osa porukasta oli matkalla ratsastuskoulumestaruuksien toiseen osakilpailuun, joka järjestettiin Vaahterapolussa. Näiden neljän hevosen lisäksi kyytiin oli mahtunut myös Joh, uusi ylläpitohevoseni. Täytyy myöntää, että pitkästä matkasta huolimatta olimme nähneet varsin upeita maisemia, sekä päässeet vierailemaan mitä erilaisemmilla talleilla välipysäkeillä. Yhteensoittoon kun matkaa ei voitu ajaa, sillä autossa istumista oli yhteensä noin 33tuntia, sekä lauttamatka Ruotsista Suomeen.
Saavuimme Nevanniemeen iltavarhasella hieman jännittyneissä tunnelmissa. Porukka porkaantui autosta oikomaan jäseniä samalla, kun itse kiiruhdin katsomaan hevosia rekan sisällä. Matka oli ollut pitkä ja kisamatkalaisilla matka jatkuisi vielä ainakin tunnin ajan. Kuulin rekan sisälle, että joku saapui katsomaan mitä tapahtuu.
- Hyvää iltaa! Olen Huusari Rosewood, Hevosjärven tilalta, sieltä Ranskan mailta. Tultiin tuomaan Calandre Bellefeuille ja Jõhvikas tänne asustelemaan. Calandre menikin katsomaan nelijalkaisten tilannetta rekan sisään, Huusari tervehti iloiseen tapaansa. Toivottavasti osaan sitten puhua suomea heille! paniikki alkoi vallata.
- Good aftenoon! Ja minä olen Bella Rosewood, Huusarin sisko. Me ollaan menossa loppu porukan kanssa ratsastuskoulumestaruuksien osakilpailuihin Vaahterapolkuun ja meillä on kyydissä Johnin lisäksi neljä kisahevosta. Oisko mahollista saaha taluttaa niitä hetken tässä pihalla, kun viimes meillä oli tauko yli 8 tuntia sitten? Bella kysyi. Tiesin Rosewoodien syntyneen ja asuneen Suomessa hetken ja jos siksi osaavan puhua suomea. Itse olin opiskellut ahkerasti suomen kieltä jo vuosia, että pääsisin asumaan tänne. En tiedä, mikä minua tarkalleen ottaen kiehtoi Suomessa. Rosewoodit olivat näyttäneet kuvia Suomesta ja jokin oli vetänyt niissä minua tänne. Ehkä se, että täällä on kunnon talvi? Hyvä koulutusjärjestelmä? Vai se, että tämä maa on loppujen lopuksi upea?
- Iltaa! Minä olen Mettalise Karlsson, tämän paikan omistaja. Onnistuu se, teillä onkin tainnut olla pitkä matka! Johnille on laitettu karsinapaikka valmiiksi ja löytyi satulahuoneestakin paikka ruunan varusteille, naisen ääni kantautui rekan sisälle. Toivottavasti osaan vastata, enkä puhu englantia tai ranskaa vahingossa! Hevosrekan takasilta aukeaa ja sisään pujahtaa Sara, yksi kisamatkalaisista.
. - Noniin Carla! Nyt on näytönpaikkas! Tuola ootetaan sua. Otappa John, niin saan ottaa Nikin hetkeks venytteleen, ettei se liimaannu kokonaan paikalleen! Sara nauroi omaan tapaansa. Jännittyneenä tartuin Johnin riimunnaruun kiinni ja lähden astelemaan kohti takasiltaa. Astelimme sillan alas ja tapasimme Mettalisen.
- Good aftenoon! Hyvää iltaa! Olen Calandre Bellefeuille ja tässä on ylläpitohevoseni Jõhvikas, esittelin itseni hieman jännittyneenä. Lämmin hymy Mettalisen kasvoilla sai minut rentoutumaan ja uskalsin olla jo vapautuneempi. Ehkä selviän sittenkin suomen kielen taitoni kanssa!
- Calandre on siis syntyperältään ranskalainen ja opiskellut suomen kieltä muutamien vuosien ajan, jotta pääsisi Suomeen opiskelemaan, Bella tuntui lukeneen ajatukseni. Hymyilen naiselle kiitollisena.
- Kävelyttäkää hetki ja venylkää myös ratsujanne niin viemme sillä aikaa Johnin uuteen kotitalliinsa. Otappa sää Huusari tuo varustelaatikko, niin mää tuon vaikka tän koulusatulan, Bella nauroi ilkikurisesti. Hymyillen katsoin tilaa jolle olimme saapuneet. Tälläistä täällä Suomessa sitten on. Eikä tarvitse edes pettyä, sillä tämä on todella upea paikka. Mettalise johdatti meidät yksityistalliin ja näytti Johnin karsinan. Juuri sopivan kokoinen ruunalle. Taputin ruunaa ja lähdin hakemaan Rosewoodien avuksi Johnin loppuja tavaroita.
Kun saimme Johnin uuteen kotitalliinsa, ajoi Bella minut uuteen kotiini. Löysimme Bellan hyvän ystävättären kautta minulle täältä sopivan vuokrakaksion, joka oli valmiiksi kalustettu. Sara, Minka, Zoe ja Sanni auttoivat minua kantamaan omat tavarani uuteen asuntooni sillä aikaa, kun Huusari ja Bella säätivät teknistä taitoa vaativien kanssa.
- Miten muuten aattelit pärjätä iliman meitä näitten kans? Huusari naurahti ja osoitti uutta tietokonettani, johon hän asensi uutta käyttöjärjestelmää.
- Hyvä kysymys. Eikä mitään hajua vastaukseen. Toivottavasti täältä löytys joku, joka auttaa jos tarttee apua, totesin.
- Taatusti löytyy! Eihän sitä tiiä, vaikka löyät jonku suomalaisen kundin! Minka nauroi.
- MÄÄ OON SIT VAPAAEHTONEN.. Huusari ehti aloittamaan ennenkuin Sara keskeytti hänet kiljaisullaan.
- Mitä nyt? Bella kysyi hämmentyneenä.
- TÄÄLÄ ON HIIRI! Sanni kirkaisi.
- MITÄH! EIKÄ OO! APUVA! Huusari ja Minka hyppäsivät yhtä aikaa nojatuolille karkuun.
- Voi hyvä ihime sentään! Sehän on vaan hiiri, Zoe totesi rauhallisesti ja asetti Bellan ojentaman loukun väijymään.
- Vaan hiiri? Mää en oo muuten tienny et kenttien kauhu pelekää yhtä pientä hiirtä, Sara nauroi.
- Hiliaa siinä! Hiiret on oikiasti pelottavia, Huusari tuhahti.
- Onks niitä lisää? En todellakaan aatellu ruveta pyydystään mitään hiiriä täälä! Voiks sä Zoe tulla aina pyytään kaikki hiiret täältä, niin oon turvasa? ääneeni hiipii pieni pelko. Miten sitä voikaan pelätä yhtä hiirtä kun oli ratsastanut herkästi kuumuvilla hevosilla, jäänyt hevosten jalkoihin ja vaikka mitä muuta?
- Ainiin, unohettiin kertua, että Suomessa näitä hiiriä tuuppaan syksyisin tulee sisälle kun pakkaskelit alkaa. Täsä onki hiirenloukku ja saat sen vaikkapa tuppaantuliaislahjana! Huusari nauroi.
- Unohditta kertua, just nii. Eikai nuihinkaa auta muutako tottua ja yrittää pyydystää niitä. Tiedän jo valmiiksi, etten tule onnistumaan, tuhahdan.
- Täsä on kahavinkeitin ja me muuten tullaan kolomansiin osakilpailuihin kohta joulukuun puolella, että olis viisainta olla kakkukahavit tarjolla! Pärjäätnää nyt varmasti? Muista et kummitädille saa aina soittaa, Bella hymyili hieman haikean näköisesti.
- Niija meille muille kans! Jos sua ei Ranskasa näy viimestään tammikuusa niin tuun hakkee sut! Sara nauroi.
- Sillohan on Hamilton Bravonissa suurkisatkin, niin säähän voisit tehä depyyttis niissä Johnin kans. Sois aika upeaa! Huusari nauroi.
- Elä vaan sano, et oot jo ilmottanu meijät! Jos teitä ei näy joulukuussa kahvilla täällä, niin tuun hakkeen teijät tänne kahtoon kuin upeessa kunnossa John on. Ja kuin valkoinen lumipeite täällä sillon on, unelmoin.
Heppisvisa
Oikein vastanneiden kesken arvotaan Bellan valmennus (maastoesteet-, rataesteet- tai kouluvalmennus.) Lähetä vastauksesi viimeistään 15.12.2015 joko sähköpostiimme ([email protected]) tai vieraskirjaamme yksityisellä tai foorumillamme Huusarille.
- Milloin Hevosjärven tila on perustettu?
- Montako tallia tilalla on?
- Montako hevosta tilalla suunnilleen on? (tilan sivuilta löytyy tarkkat määrät, mutta ei tarvitse olla tarkka määrä, vaan noin kymmenien tarkkuudella, esim. 320)
- Montako hevosta/ponia asuaa Kuunpihatoissa?
- Millaista toimintaa tilalla on?
- Pelätyimmät hevoset / ponit? (lempinimetkin riittävät. Ei tarvitse mainita kaikkia, vaan jo yhden nimi riittää.)
- Montako koiraa tilalta löytyy?
- Montako kissaa tilalta löytyy?
- Montako kania tilalta löytyy?
- Bean ponien nimet?
- Mitä seuraavista sivuista ei löydy Heppikseltä:
- Rutiinit
- Ohjeita weeblyyn
- Ohjeita suntuubiin
- Esimerkkitarinat
- Mistä löytyy seuraava tekstinpätkä? ~ Ystävyys on niin kaunista, että sitä voi koskettaa vain sydämellä.~
- Kuka on tähti?
- Mistä tallista löytyy Branscull " Brans " (ei tartte käydä lävitse hevosten sivuja, sillä nimi on hevoslistauksissa näkyvillä.)
- Mistä löytyy hevosten vesilaitteet? Esimerkiksi vesijuoksutusmatto.
- Mikä on Hamilton Bravon?
- Mitä sää näyttää tälle päivälle?
- Kuinka monta rotua Heppikseltä löytyy? (tähän tulee vihjeeitä myöhemmin, kun ei me itsekään vielä oikeaa vastausta tiedetä. Saa myös arvata)
- Mistä kahvio löytyy?
- Montako alasivustoa Heppikseltä löytyy tällä hetkellä. (tällä tarkoitan Heppikseen kuuluvaa sivustoa, jolla on eri osoite kuin Heppiksen varsinaisella sivustolla.)
- Mitä seuraavista roduista ei löydy Heppikseltä?
- Australianponi
- Buurinponi
- Altösterreichisches Warmblut
- Hokkaido
- Balinponi
1. Milloin Hevosjärven tila on perustettu?
2. Kuka on ensimmäinen hoitaja?
3. Kuinka monta hevosta Kastanjantallissa asustaa?
4. Entä ponia?
5. Entä kuinka monta hevosta Jääntallissa asustaa?
6. Entä ponia?
7. Mitä rotua tilalla on eniten?
8. Kuka on aamutallien työntekijä?
9. Entä iltatallien?
10. Montako työntekijää tilalla on?
11. Entä hoitajia?
12. Kuinka monta yksityisen omistajaa tilalla on? ( Huusaria ja Bellaa ei lasketa )
13. Kuinka monta yksityistä tilalla on?
14. Mikä on tärkein toimintamuotomme?
15. Kuka on pienin hevonen / poni tilalla? ( Koko nimi mukaan )
16. Kenellä on pisin nimi? ( hevoset, ponit, lemmikit )
17. Kuka on marraskuun hoitaja?
18. Mitkä ovat Huusarin päätehtävät tilalla?
19. Michael, ketä hän kouluttaa tällä hetkellä?
20. Entä Kristian, mitä hän tekee?
21. Bella on aktiivisin kilparatsastaja. Kuinka hän on menestynyt?
22. Millalailla Huusariin ja Bellaan saa yhteyden?
23. Mitä voi saada hoitomerkin suorittamisesta palkinnoksi?
24. Miksi hoitomerkki mahdollisuus on?
25. Entä ekstratehtävät, mitä niistä saa?
26. Kuka on kaikkein villein hevonen tilalla?
27. Entä poni?
28. Mikä on Hamilton Bravon?
29. Montako laidunta tilalla on?
30. Entä tarhaa?
31. Kuka on ratsastuksenopettajamme?
32. Entä valmentajamme?
33. Mistä löydän tilan chatin, jossa saa jutella vapaasti?
34. Legendaariset sanonnat / keskustelut, mitä ne on?
35. Mitä voin tehdä foorumilla?
36. Ketkä ovat tallityöntekijöitämme?
37. Kuka on uusin hoitajamme?
38. Milloin sivut on viimeksi päivitetty?
39. Mitä sää näyttää tälle päivälle?
40. Mistä löydän toivelistan?
41. Mitä kaikkea voin toivoa?
42. Kuka hevosista ei pidä miehistä?
43. Entä kuka on herkkä avuille?
44. Kenen hevosen varustekaappi on täynnä pinkkiä?
45. Kuka ei syö omenaa?
46. Ketkä ovat lemmikkikäytössä?
47. Miksi?
48. Minkä väriset tähdet on kokeneenna jäsenellä foorumilla?
49. Kuka on leikkisä hevonen?
50. Kenellä on tähtisilmät?
51. Mitä mieltä olet Hevosjärven tilasta? + perustelut
52. Mitä parannettavaa tilalla on?
53. Mikä on parhainta tilalla? + perustelut
54. Mitä mieltä olet tilan toiminnasta? + perustelut
55. Parhain hevonen tilalta?
56. Mitä sinä toivot joulupukilta?
57. Mitä tänne pitäisi saada?
58. Millaisia vastauksia toivot tarinoistasi?
59. Mitä toimintaa haluat tänne?
60. Miksi jäit tänne?:)